Emäntä kiimassa

Olin päässyt armeijasta maaliskuulla ja tekisin nyt kevään ja kesän aikana kotonani erilaisia maataloustöitä. Syksyllä aloittaisin opiskeluni Jyväskylässä, mutta edessäni oli viimeinen tavallaan vapaa kevät.

Toukokuu oli jo edennyt puoliväliin ja peltotyöt olivat sujuneet joutuisasti lämpimän sään ansiosta eikä sateetkaan olleet haitanneet kevätkylvöjä. Olin käynyt vielä kylvämässä pienen palasen sivupalstalla ja olin nyt palaamassa kotiin, kun traktori alkoi nykiä. Katsoin polttoainemittaria joka heilui ylös ja alas ja valo alkoi vilkkumaan. Pahus soikoon, en ollut muistanut tankata käydessäni kotona kahvilla iltapäivällä. Kotiin oli vielä 6-7 kilometriä, mutta olin erään tutun tilan nurkalla ja ajattelin ajaa heille ja lainata heiltä menovettä koneeseen. Ajoin traktorini tilan pihalle, jossa isäntä oli pukeutunut sen näköisesti, kuin olisi lähdössä jonnekin.

– Hei Veikko, liikenisikö vähän naftaa, on loppumassa, enkä uskalla ajaa enää metriäkään kysyin.
– Jaa, niinkö kiirettä pitää ettei nuori isäntä muista tankata, hän kysyi naureskellen.
– Hätäilyä joo, en viitsisi ruveta ilmaamaan konetta tämän takia. – Sinä olet lähdössä jonnekin, onko Markku kotona kysyin suunnilleen ikäistäni poikaa.
– Lähden kirkolle kokoukseen, Markku lähti äsken kaupunkiin, mutta Ritva on navetalla, hän saa tulla näyttämään sinulle astian jolla saat kantaa naftaa tänne. Minun pitää kyllä lähteä, olen jo myöhässä. Terve, hae Ritva navetalta, hän vielä kehotti.
– Joo, kiitos vaan, minä haen.

Niin Veikko lähti kokoukseensa ja minä lähdin navetalle etsimään talon emäntää. Löysin Ritvan jakamassa lehmille lypsyn jälkeen annettavaa ruokasekoitusta.

Kerroin asiani Ritvalle ja hän lähti etsimään kanisteria jonka löysimme ja Ritva kumartui ottamaan hyllyltä astian. Katsoin miten hänen työtakkinsa helmaosa avautui paljastaen pyöreät reidet ja harmaat alushousut jotka ulottuivat pakaroitten alaosaan peittäen täyteläiset pakarat alleen. Lämmin sää ei houkutellut pukeutumaan liian lämpimästi ja se näkyi nyt kyllä Ritvan pukeutumisessa.

En voinut siirtää katsettani pois noista mehevistä kinkuista ja mielikuvitukseni lähti laukkaamaan heti vallattomasti. Ritva oli muistaakseni joku 45 tai 46, mutta ei näyttänyt kyllä mitenkään vanhalta. Tumma lyhyt tukka heilahteli hänen nytkin nostaessaan kanisterin eteeni.

– Säiliö on tuolla nurkan takana, käy pumppaamassa astia ja kun et enää tarvitse sitä tuo tänne takaisin, hän antoi minulle ohjeet.
– Joo, kiitos tuon sitten huomenna rahat tästä.
– Eihän tuollaisilla nyt niin kiirettä ole.

Lähdin täyttämään säiliötä, sain tankattua laitoin traktorin käyntiin ja ajoin varaston nurkalle ja sammutin koneen ja vein astian minne se kuuluikin.

Ajattelin vielä käydä kiittämässä emäntää ja lähdin navetalle. Ritva siivosi navetassa lattiaa ollen selin minuun. Hän vei kätensä pakaralleen nostaen hametta alkaen hieroa sitä, näin miten siinä oli punainen jälki jossa oli sinertävä keskikohta. Lehmä oli varmaan puskenut hänen reiteensä. Mutta enemmän minua kiinnosti hänen pyöreät pakaransa ja se miten alushousut täyttyivät kiihottavasti.

– Hmh.. rykäisin ja olin katselevinani eläimiä ja silmänurkastani näin Ritvan äkkiä pudottavan työtakkinsa helman alas.
– Sinäkös siellä pelottelet, hän sanoi helpotusta äänessään tunnistaessaan minut.
– Ei ollut tarkoitus pelotella, ajattelin vain vielä tulla kiittämään. ja seurasin miten Ritva hieroi reittänsä.
– Pääsi sarvipää iskemään sinua, kysyin jotain sanoakseni.
– Pääsi iskemään sarvellaan päätään kääntäessään.

Menin Ritvan vierelle seisomaan ja hän lähti kävelemään vierelläni kohti rehuvarastoa kantaen vajaata säkkiä kädessään. Varastossa oli valot palamassa, siellä oli peräseinällä iso pariovi tämän oven lisäksi joka vei navetan puolelle. Oviparin sivuilla oli ylhäällä ikkunat, joista ilta-aurinko paistoi varastoon.

– Täällä on hyvät ja toimivat tilat, totesin.
– Onhan tämä aivan hyvä, hän sanoi ja nosti säkin hyllytasolle, joka oli hänen rintojensa korkeudella.

Taas hänen työtakkinsa helma nousi paljastaen paljaat pyöreät reidet.
– Sinullahan on iso mustelma tulossa reiteesi, sanoin Ritvalle.
– Jaa, mistäs sinä sen tiedät, hän katsoi minuun kysyvästi. – No, kun nostit säkkiä äsken niin näin.
– Vanhoja akkojakos sinä tänne tulit tirkistelemään.
– Eeen..en toki sanoin punastuen ja näin Ritvan silmiin nousevan hymyn ja huuletkin kaartuivat hymyilemään.
– Kunhan kiusoittelen, älä nyt punastele.

Ritva vei kätensä reidelleen ja nosti helmaa ja näin miten jälki oli tummunut äskeisestäkin.
– Eikö se ole kipeä, kysyin ja mieleni teki koskettaa tuota reittä.
– Vähän se aristaa, mutta aamulla se varmaan on kipeä.
– Näytä, saanko katsoa kysyin ja tunsin oloni oudoksi.

Ritva katsoi minua oudosti, mutta ei puhunut mitään ja niin uskaltauduin koskettamaan tuota reittä. Polvistuin ja painoin sormillani varovasti mustelmaa, se oli lämmin ja tuntui kovalta kun kosketin sitä. Painoin huuleni mustelmalle ja annoin siihen kevyen suukon.

– Mitä sinä Juha oikein teet, kuulin Ritvan hämmästyneen äänen.
– Yritän parantaa kipeää paikkaa, eikös lapsiakin aina suukotella, kun ne satuttavat itsensä.
– Mutta minä en ole enää mikään lapsi, sanoi Ritva topakasti.
– Tämä auttaa, sanoin ja vein käteni hänen pakaralleen ja toisella painoin reiden etupuolelta samalla suudellen reittä kiihkeästi.
– Lopeta hyvä poika heti paikalla, Ritva sanoi hengästyneellä äänellä, lopeta.
– En voi, ja aloin hivuttaa sormeani reideltä kohti hänen alushousujensa edustaa.

Tunsin sormeeni reidenjuuressa olevien kiharaisten karvojen kosketuksen. Ritva ei puhunut sanaakaan, kuulin hänen kiivaan hengityksensä ja nyt uskalsin viedä sormeni hänen alushousujensa alaosaan siihen kohtaan jossa tiesin Ritvan pillunhuulien olevan.

Painoin kevyesti ja Ritvan suusta kuului vingahdus ja tunsin selvästi, miten alushousut olivat kosteat tuolta kohdalta. Pyöritin sormiani rohkeammin ja vein pakaralla olevan toisen käteni housujen kumilangalle alkaen hivuttaa niitä alaspäin.

– Juha mitä ihmettä sinä yrität, tämä on hullua.
– Olkoon, mutta haluan sinua, en tiedä miksi, mutta haluan. Ei minulla ole tyttöystävää ja tarvitsen sinua, latelin kuin paraskin puhuja.
– Ja minäkö olen nuorten poikien halujen purkamiskohde, hän kysyi ihmeissään?
– Eet kai.., mutta minä olen kiinnostunut sinusta, sanoin jatkaen pyörittämistä sormellani ja vedin housuja alemmaksi. – Sammutetaan valot, jos joku tulee, kuulin Ritvan sanovan, ja olin onnesta mykkänä kuullessani hänen verhotun lupauksensa.

Kävin ovella ja sammutin valon laittaen oven puolittain kiinni. Ritva oli heittänyt työtakkinsa polviensa alle ja hän oli polvillaan nyt lavan päällä jossa oli rehusäkkejä jotka muodostivat kuin rappuset. Ritvalla oli hyvä asento siinä. Ritvan vartalo oli jäntevä ja näki hänen tekevän ruumiillistakin työtä, selkä oli vaalea, tummat hiukset lyhyt ja lantion oli sopivan leveä ja pakarat kaartuivat hienosti hänen alavartalollaan.

Pudotin farkkuni nilkkaan ja potkaisin kengät jalastani ja sain housut kokonaan jaloistani ja sitten olivat alushousuni jo lattialla. Polvistuin Ritvan taakse ja kumarruin laskemaan hänen alushousunsa pois. Hänen pyöreä takamuksensa paljastui ja vein käteni hänen häpyhuulilleen samalla suudellen pakaroita ja kevyesti puraistenkin niitä.
– Sitten et pure etkä jätä hampaitten jälkiä minnekään, Ritva varoitti minua.
– Ei tietysti, en halua tehdä sellaista mistä et pidä.
– Kyllä minä voisin pitääkin, mutta tulisi vain selittelemistä.
– Joo, hyvä on minä lupasin.

Näin Ritvan reisien olevan valkoiset ja hänen karvoituksensa ylsi reisien juureen, erityisesti minua kiihotti hänen vaaleat reitensä, ne näyttivät niin neitseellisiltä. Vaikka sitä hän ei taatusti ollut.

Tunsin kosteuden sormiini painaessani keskisormeni hänen vaginaansa. Kumarruin ja nostin takamusta ylemmäs ja painoin kieleni nyt pystyssä olevalle vitulle. Tunsin nenääni voimakkaan tuoksun ja kieleeni tuli karvas maku joka häipyi hetken kuluttua alkaessani nuolemaan Ritvaa.

– Aah..kuulin äänen Ritvan suusta lutkuttaessani hänen kostunutta vakoaan. Tunsin kieleeni ison klitoriksen hänen pulleitten häpyhuulien välissä.
– Tule sisään jo, hän pyysi, pian Nousin polvilleni ja tuin itseäni rehusäkkeihin ja otin otteen Ritvan reheviltä lanteilta. Työnsin kulliani lämpimään ja kosteaan rakoon. Ritva työntyi minua vasten ja olin hetkessä hänen sisällään koko varreltani.

Ritvan takamus heilui kiivaasti ja tuntui hyvältä naida häntä takaapäin. Tajusin, että hän oli suunnilleen kaksi kertaa itseni ikäinen, mutta en antanut sen häiritä itseäni nyt. En ollut saanut naista armeijasta pääsyn jälkeen ja olin joutunut tyytymään omaan käteeni ja kyllä tämä oli aivan eri juttu.

Asetuin paremmin Ritvan päälle niin, että yletyin koskemaan hänen rintoihinsa. Nekin olivat isot ja pyöreä roikkuen nyt osin rintaliivien ulkopuolella. Avasin hakasen ja liivit putosivat Ritvan olkapäiden varaan, mutta nyt pääsin rintoihin kunnolla käsiksi.

Puristelin nännejä sormillani ja tunsin niiden kovettuvan ja paisuvan äkkiä. Puristelin ja painelin rintoja jotka tuntuivat käsiini pehmeiltä ja kiihottavilta, puristelin niitä kiihkossani kuin olisin lypsänyt häntä.
– Nai minua kunnolla, anna niiden rintojen olla, Ritva pyysi.
– Olet niin hyvä nainen, huohotin hänen korvaansa. Vein käteni hänen vatsansa alle ja etsin sormiini kostean vaon jonne ujutin sormeani ja tunsin kullini liikkeet tuossa märässä himoni kohteessa.

– Hyvä poika, nyt sinulla on oikea ote, Ritva huohotti.
– Nussin sinulta tajun pois ja painoin toisen käden peukaloni Ritvan kosteaan peppuun. Se painui sinne helposti kynttäni myöten ja aloin pyörittää peukaloani reiässä.

Yllätyin, kun hän ei vastustellut, nain Ritvaa samaan aikaan runkaten hänen klitoristaan ja peukaloni oli hänen pepussaan reilun kynnen mitalta. Pyöritin sormea pepussa ja työntelin hitaan varmasti kulliani Ritvan vitussa.

– Aaiihh.. nuori poika, olet etevä, tekee hyvää Ritva puhui huohotuksensa lomassa.
– Nyt lujaa, lujaa, hän pyysi ja hänen takamus pyöri ja nousi ja laski edessäni.

En ollut uskonut mihin päätyisin tämän naisen kanssa.. Olin ollut nuorten ikäisteni tyttöjen kanssa, mutta en koskaan tämän ikäisen naisen kanssa. Ritvan vittu oli kostea ja lämmin ja työntäessäni sisään tunsin, miten häpyhuulet hieroivat kulliani ja kullini oli kuin pehmeän, lämpimän ja kostean lihamassan puristuksessa. Pidin lanteilta kiinni ja kosketin Ritvan selkää tunteakseni hänen jäntevän selkänsä olevan kostea hiestä.

Ritva alkoi huutamaan kovaan ääneen ja sormeni irtosi hänen pepustaan ja otin käteni pois hänen häpyhuuliensa välistä.

Ritva makasi liikkumattomana edessäni. Aloin nostella hänen takamustaan ja työntelin lujasti ja vedin miltei ulos kulliani hänen syvyyksistään. Kuulin miten ilmaa purkautui Ritvan vitusta ja se kiihotti minua lisää. Tunne oli mahtava ja puristelin pakaroita ja painoin etusormellani punaisen ruskeaa peppureikää ja Ritva nosta takamustaan ylöspäin jolloin tunsin nivusiini hänen märän vaginansa otteen.

Tunsin vatsan pohjassani kovan kouraisun ja pian kullini nytkähti syösten ensimmäiset pisarat Ritvaan sisälle, sitten tuntui kuin minulta olisi filmi katkennut. Syöksin nestettäni kiivaasti Ritvan sisuksiin. Työntelin kuin unessa ja Ritva osasi tehdä liikkeet pehmeästi loppuun saakka aistiessaan minun olevan tajuttomuuden rajamailla. En ollut koskaan kokenut yhtä mahtavaa tunnetta kuin nyt, en tosin kyllä voinut kehuskella saavutuksillanikaan.

Hetken kuluttua istahdin säkkien päälle ja Ritva istahti viereeni. Katsoimme toisiimme ja naurahdimme molemmat. Näin Ritvan rinnat ja näin miten olin puristellut niihin mustelmat enkä ihmetellyt enää miksi Ritva oli pyytänyt jättämään rintansa rauhaan.

– Teinkö minä nuo jäljet, kysyin nolona.
– Ei se haittaa, olit vain liian innokas aluksi, laitan jäljet samaan syyhyn kuin reitenikin.
– Onko siitä haittaa, kun päästin kaikki sisälle, jatkoin kyselyä.
– Ole huoletta, Ritva sanoi ja hänen sormensa pöllyttivät hiuksiani.

Painoin kasvoni Ritvan alastomaan syliin, tunsin kasvoillani hikiset reidet ja kiimaisen tuoksun ja näin vaaleata limaa olevan mustan karvoituksen keskellä. Käänsin päätäni ja suutelin Ritvan pehmeää vatsaa. Näin Ritvan silmät jotka hymyilivät minulle ja hän pyyhkäisi hiuksiani kädellään.

Kesä meni hyvin nopeasti, kotiväkeni ihmetteli kyllä kovasti minun kiinnostustani luontoretkiin ja useihin kävely – ja pyöräretkiini kesän aikana. Syksy tuli ja aloitin opiskeluni Jyväskylässä, mutta minulla oli säännöllinen vieras kotiseudultani tuomassa terveisiä.

Samantapaisia kiihottavia fantasioita

  • Annen rattopoika osa 1 Taas perjantai ja koulu ohi tältä viikolta. Jukan kanssa maleksimme pihallamme miettien mitä tehtäisi. Dokata tekisi mieli mutta ikä (17 v.) ei vielä riitä ravintoloihin ja kaupassakin […]
  • Panin entistä äitipuoltani oli syksy 2012 ja olin 20v. Olin töissä naapuri kaupungissa, johon isäni entinen naisystävä muutti takaisin oltuaan hetken muualla.. Sini laittoi minulle viestiä että on muuttamassa […]
  • Leskirouva ja nuoren kundin kulli Aamuaurinko pilkisteli juuri ja juuri kattojen yläpuolella enteillen lämmintä keskikesän päivää. Pienen etelä-suomalaisen kaupungin ihmiset heräilivät aamuaskareihinsa. Linnut visersivät […]
  • Panoseuraa baarista Tapasin Tuulan paikallisessa ravintolassa johon olimme kavereiden kanssa menneet saunaillan päälle jatkoille. Juttelimme poikien kanssa niitä näitä tiskillä kun huomasin vaalean […]
  • Kiimainen työkaveri Painoin Marken lantiollani seinää vasten ja työnsin mailan haarojen väliin. Vastassani oleva perse tuntui verkkareissa pehmeältä ja isolta. Kiedoin kädet Marken ympärille ja aloin huitoa […]
  • Lamppua vaihtamassa Asuin kerrostalossa pikkupaikkakunnalla. Olin 20-vuotias opiskelijapoika. Alakerrassani asui vanhempi n 50-vuotias eronnut rouvashenkilö, jonka kanssa olin useasti jutellut elämän menosta […]
  • Annen rattopoika osa 2 Taas oli hikiset treenit takana ja pyöräilin kotiin. Jätin suihkun väliin, sillä ajattelin käydä suihkussa kotona. Ilma oli kaunis, oli perjantai ja oli mukava katsella vähäpukeisia […]
  • Vanhemman naisen leikkikaluna Olen 16-vuotias pojankoltiainen, joka asun maalla. Meillä ei ole naapureina, muita kun kesämökkiläisiä. Lähin kesämökki on todella on hieno. Sen omistaa erään ruotsinkielisen rahasuvun […]

Jätä kommentti