Kiimaa ja herkkiä hetkiä

Syksy uudessa työssäni oli kulunut vauhdikkaasti. Työkaverit ja uusi työ olivat olleet minulle mukava piristysruiske. Joulu oli tullut yllättävän pikaisesti vastaan. Jouluni olin viettänyt veljeni perheen luona. Olin keskustellut Sarin kanssa pitkät rupeamat ja olimme sopineet, että se mitä olimme syksyllä tehneet ei tulisi toistumaan ja jäisi vain meidän keskiseksi salaisuudeksi. Sarilla oli jo treffit … Lue lisääKiimaa ja herkkiä hetkiä

Lauran hyppytunti

Hyppytuntejahan voi käyttää monella tavalla. Voi lukea kokeisiin, hengata kavereiden kanssa Mäkissä, jotkut menevät jopa lenkille. Minä käytän ajan shoppailuun, käyn katselemassa ihania koruja ja sovittelen milloin mitäkin vaatteita. Kaupungin ostosmahdollisuudet ovat kyllä mun makuun vähän rajalliset mutta ainahan voi nettikaupoista täydentää… Tänä maanantaina olin taas liikkeellä aikaisin kun ensimmäisen 75-minuuttisen oppitunnin jälkeen oli melkein … Lue lisääLauran hyppytunti

Goottitytöt

Nojasin selkäni vasten kylmää hohkaavaa kivimuuria. Pöyhin vähän vielä hiuksiani ja vilkaisin vielä ulkoasuni. Musta pitkä hame ulottui nilkkoihin, hieman kun siirsin hametta, vilahti alla polviin saakka olevat nyöritettävät PVC-saappaani. Kiristin mustapunaisen korsettini nyörit vielä tiukemmalle ja sytytin tupakan. Olin odottanut jo kymmenisen minuuttia Saraa, Katjaa ja Minjaa, kun vihdoin tämä kolmikko suvaitsi saapua. Puhelimme … Lue lisääGoottitytöt

Bileiden jälkeen

Koulu alkoi taas tylsällä matikantunnilla, en jaksaisi kauaa enää keskittyä kouluhommiin sillä tiesin että tänään tulisi olemaan kaverini poikaystävän Markon luona bileet joita kaveriporukkani on viimeisen kuukauden odottanut. Kello vieri hitaasti eteenpäin sitä vilkuillessani kokoajan. Miksei aika voisi vaan pompata kuuteen, milloinka alkaisin valitsemaan itselleni vaatteita missä olisi hyvä reivata. Onneksi olin käynyt juuri shoppailemassa … Lue lisääBileiden jälkeen

Kiimaa tyttöjen kesken

Olen Salla-Mari näin meidän kesken vain Salla ja olen 19-vuotias. Minulle tapahtui kerran tällainen tarina. Olin juuri saanut tietää että olen lesbo. En ollut vielä uskaltanut kertoa siitä kenellekään. Ystäväni ja vanhempani luulivat että olen hetero. Niin luulin itsekin, ennen kuin kävi mitä kävi. Nuorempana sähläsin enemmän poikien kanssa. Olin menossa ystäväni Katariinan luokse käymään. … Lue lisääKiimaa tyttöjen kesken

Syntymäpäivän huipennus

Heidi avasi ulko-oven hiljaa ja asetti hississä riisumansa kengät varoen telineeseen. Mikron vihertävät numerot näyttivät ajan 3:14. Heidi ravisti takkinsa päältään ripustaen sen reunimmaiseen naulaan, mahdollisimman kauas nurkassa murjottavista sateenvarjoista. Jättäen laukkunsa oven viereen lattialle hän hiipi pimeän asunnon läpi huoneeseensa. Vetäessään turkoosia yöpaitaansa ylleen Heidi kuuli läheisen oven aukenevan ja unisten askelten käyvän kohti … Lue lisääSyntymäpäivän huipennus

Viikonlopun kiimaa

Makaan huohottaen parisängyllä. Olin taas ollut lähellä organismia. En ollut antanut sen tulla, haluaisin laueta vasta kun naisystäväni, Kaisa tulisi töistä asuntoomme, viettämään viikonloppua. Katsoin kelloa ja nousin istumaan. Kaisa pysäköisi auton tasan viiden minuutin päästä parkkialueelle ja tulisi kotiin. Hän huuhtelisi meikit pois naamastaan, jollei hän olisi kerennyt tehdä sitä koululla. Ajattelin Kaisaa heiluttamassa … Lue lisääViikonlopun kiimaa

Pikkuveljen tyttökaveri osa 2

Makasin keittiön lattialla veljeni alaston tyttöystävä päälläni, 18-vuotias Nenna jonka pillua olin juuri nuollut kuin kiimainen elukka. Oma vittuni sykki pöksyissäni, jotka olivat jo mehuistani aivan läpikastuneet. ”Nyt sinä saat tehdä saman minulle”, läähätin. Suuni tuntui kuivalta, tunsin miten Nennan pillumehu alkoi kuivua leualleni ohueksi kalvoksi. ”Ai haluutsä Nennalta vähän kielihoitoo”, tyttö kujersi. ”Paljoks meinaat … Lue lisääPikkuveljen tyttökaveri osa 2

Pikkuveljen tyttökaveri osa 1

Olin tullut yliopistosta kotiin kesäksi. En ollut saanut aikoihin munaa, joten olin koko ajan lievässä kiimassa ja turhautunut. Asiaa ei auttanut, että pikkuveljelläni oli uusi tyttökaveri, jota se pani harva se yö ja jouduin seinän takaa kuuntelemaan pikkuvosun uikutusta. Nenna oli 18-vuotias, lutkahtava brunetti, jolla oli röyhkeällä tavalla kaunis naama, sirosta kropasta huolimatta melkoiset tissit … Lue lisääPikkuveljen tyttökaveri osa 1

Mihin suudelma voikaan johtaa

Oli ihan tavallinen keskikesäinen päivä jolloin minun piti mennä ystävättäreni Reetan luokse yöksi. Söisimme herkkuja ja katselisimme leffaa kuten tavallisesti. Tällä kerralla Reetan vanhemmat ja siskot eivät olleet kotona joten saisimme olla ihan rauhassa. Mutta koska telkkarista ei tullut mitään, päätimme mennä Reetan huoneeseen tekemään jotain kivaa. Löysin hänen huoneestaan paljastavia vaatteita ja jotenkin ihmeen … Lue lisääMihin suudelma voikaan johtaa