Nuori rakastajani

Tapasin vuosi sitten nuoremman kaverin chatistä. Juttu luisti mukavasti ainakin tietokoneen ruudulla… Pikkuhiljaa puheemme kääntyi seksiin ja sen saloihin. En ikinä ollut ajatellut niin nuorta miestä (15v) itselleni. Edes villeimmissä aatoksissakaan ei käynyt mielessänikään että joku nuori kaveri haluaisi seksiä 40-vuotiaan vanhemman naisen kanssa.

No siitä se juttu lähti.

Alkuun laittelimme tekstiviestejä joissa Timo kyseli mistä pidän ja kertoi mistä hän pitää. Korvat punaisena ja suu korvissa vastailin niihin. Joitakin viikkoja chattailtyämme Timo alkoi kysellä voisiko tavata minut – alkuun estelin, ajatus tapaamisesta nuoren pojan kanssa tuntui aika lailla pervoltakin. Sitä paitsi, jos joku saisi tietää voisin joutua vaikeuksiinkin – maineeni siitä ainakin menisi. Mutta pikkuhiljaa huomasin antavani periksi ja eräänä päivänä myönnyin. Tähdensin nuorelle pojalle toki, ettei tapaaminen tarkoittaisi mitään muuta. Välttämättä. Vähämpä tiesin siinä vaiheessa mitä tuleman piti. Niimpä seuraavalla viikolla tuli käymään ”kahvilla”. Ajattelin silloin että ”hui kauhistus kun on laiha miehen alku”. Timo oli varreltaan jo hiukkasen pidempi kuin minä ja todellakin hoikka. (Olen aina tykännyt miehestä jos niillä on masua.) Itse olen pyöreä, xxl-kokoinen nainen.

Kahvit juotuamme juttelimme niitä näitä, aluksi hieman vaivautuneina mutta pikku hiljaa tilanne rentoutui kunnes yks kaks Timo halusi näyttää vehkeensä. Minusta se tietenkin oli outoa kun en ollut tottunut sellaiseen. Myönnetään, että minulla on vanhanaikainen ajatusmaailma.

Timo sanoi ettei ollut näyttänyt kellekään sillä lailla kuin silloin minulle, no sitä en nyt ihan uskonut mutta annoin Timon näyttää kalunsa. Puoli kovanakin se näytti jopa herkulliselle, söpö nuoren pojan kulli. Mietin kun saisin suuhuni tuon. Se varmasti kasvaisi tuosta olotilasta paljon… Ja koska hän oli näyttänyt kalunsa, halusi hän että saisi kokeilla rintojani. Häveliäisyys pyyhkäisi ylitseni ja varmasti oli kasvoni punaisena kuin palo-auto kun Timo kaivoi rintani ulos liiveistäni ja otti nännin suuhunsa.

Sävähdys kävi lävitseni kun Timo imeskeli nänniäni jotka paisuivat ja muistuttivat lähinnä isoa vadelmaa. Kiihotun niin herkästi rinnoistani. Timo huokaili ja mumisi jotain suurista rinnoistani, kuinka ne ovat isot ja ihanat. Häpeällisiä ajatuksia risteili aivoissani ja jotenkin sain vaivoin irrottauduttua Timosta. Olin varmasti Timon äidin ikäinen, ja siinä tuo teinipoika imi kiimaisena rintojani. Nuori poika halusi seksiä tädin kanssa.

Se oli ensimmäinen kerta ja silloin ei tapahtunut tuon kummempaa.

Timon lähtiessä aloin miettiä että miksipä ei, koska vapaa nainen olen niin mikä estää minua nauttimasta huomattavasti nuoremmasta miehestä. Ja olinhan nähnyt Timon kullin, vaikka poika oli vielä nuori niin kehitykseltään selvästi mies Sovimme seuraavaksi kerraksi pidemmän ajan jolloin Timo tulisi ja sitten voisimme tutustua toisiimme oikein ajan kanssa.

Se aika tuli melko pian. Timo tuli luokseni ja oli hiukan hankalaa löytää yhteinen sävel. Kun vielä olimme vaatteet päällä, ei keksinyt sanoja miten aloittaa… Minä olen huono sellaisessa tilanteessa, auttamattomasti vanhanaikainen ja ujokin. Minun nuoruudessani naiset eivät aloitetta tehneet, tosin en kauheasti niitä tehnyt aikuisenakaan. Pienen juttelun jälkeen saimme vaatteet vähenivät ja antauduimme himojen vietäväksi. Suutelimme. Timon intohimoinen ja jäntevä keho painautui omaani vasten ja tunsin kuinka pilluni alkoi olla valmis, kosteutta ja märkyyttä tulvi koko ajan reisilleni.

Timo kysyi saisiko nuolla minua ja sen nuori poika osasi kuin luonnostaan. Ei mennyt kuin muutama minuutti innokkaan kielen leikitellessä klitoriksella kun sain valtavan orgasmin. Tuntui kuin tähdet ja kuu ja sädehtivät sähikäiset olisi vilahdelleet silmissäni, ja uikutin kiihkoissani. Timo osasi käyttää kieltään nuollen pimpsani huulia ja reisiä ja käyden välillä klitoriksessakin…

Olin täysin vakuuttunut nuoren miehen taidoista. Muka olin luullut etteivät he, nuoremmat miehet, mitään tiedä seksistä.. Onneksi luulo ei ole aina tiedon väärti. Näinä päivinä kun netti on pullollaan pornovideoita, pääsevät nuoret aiemmin jyvälle siitä mitä touhu on. Kiitollisena saamastani ihanasta pillun nuolennasta otin vuorostani Timolta suihin ja hän huokaili täyttäen huoneen äänellään.. Olin vieläkin ihan täpinöissäni hänen käsittelynsä jäljiltä että annoin mennä täysillä ja pistäen peliin parasta osaamistani – innoissanikin, en ollut ikinä imenyt näin nuoren pojan kovana seisovaa kyrpää. Ihana nuoren pojan kulli. Hänen keppinsä oli tiukassa syleilyssä suussani. Pyöritin kieltäni ja välillä yritin ottaa koko varren suuhuni siinä kuitenkaan onnistumatta, niin ihanan iso tuo nuoren pojan kulli oli. Puristelin hänen kepakkonsa vartta ja hyväilin kivespusseja, jotka oli kuin luumut, kiinteät ja hyvinmuodostuneet. Timo sanoi ettei ole kaukana kun hän tulisi. Irrotin otteeni.

Timo kierähti päälleni. Isoja rintojani suudellen ja hellästi purren, ja kädellään märkyyttäni hieroen sain ties monennenko orgasmin. Hänen kalunsa etsi pääsyä kosteaan reikääni. Liukkaasti paksu patukka sinne livahti ja Timo nuoruutensa innolla nai kuin korskea ori. Huohotin ja vingahtelin. Seksi nuoren pojan kanssa oli aivan mahtavaa, jotain sellaista mitä en ollut kokenut pitkiin aikoihin. Voi kevät! Taisipa jossain välissä mennä hetkellisestikin taju, sille ainakin tuntui.

Orgasmi tuli molemmille melkein yhtä aikaa. Timo puski kalunsa vartta pesäni syvyyksiin, joka litsahteli kiimanesteistäni ja lopulta laukesi sisääni Kaikkemme antaneina vaivuimme hikisinä vuoteelle. Huoneen täytti kiiman tuoksu ja hengitystemme kiivaus. Tunsin kuinka nuoren pojan spermat valuivat pillustani. Siitäpä se sitten lähti tapaamiset. Ja aina on saatu toinen toisemme tyytyväisiksi. Ei ole tarvinnut seinille loikkia, seksin puute loistaa poissa olollaan… Toistaiseksi. Sillä toisaalta, minua on alkanut kiehtomaan ajatus päästä harrastamaan seksiä pikkupojan kanssa, vielä nuoremman kuin Timo …

Samantapaisia kiihottavia fantasioita

  • Nuoren pojan eka kerta Se oli sähläämistä mitä suurimmassa määrin. Sisään yritin saada ja tyttökin sitä halusi, mutta kokematon pojanjolppi kun on asialle, niin ei tahdo mistään tulla mitään. Kova seisokki ja […]
  • Poikuudet naapurille Perheeni oli matkustanut jonnekin lomailemaan ja iso talo oli autio. Vain minä haahuilin siellä ja ihmettelin, miten jokin firma voi kustantaa johtajalleen, joka ei edes mikään iso johtaja […]
  • Nuorena poikana tyttöjen kanssa saunassa Ollessani nuori siis poikanen vielä asuin maalla ja suhteellisen kokematon. Saunoimme aina viikonloppuisin ja minuakin jo tytöt alkoi kiinnostaa. Muutaman kerran olin vähän kytiksellä kun […]
  • Panin naapuriani Moi, minä olen aikalailla tavallinen 15-vuotias poika. Asun äitini ja muutamaa vuotta vanhemman veljeni kanssa viihtyisällä asuinalueella etelä – suomalaisessa kaupungissa. Alueella asuu […]
  • Teinipoika ja äidinkielenopettaja Tämä tapahtui minulle 9-luokan keväällä 80- luvun lopulla. Oli kaunis keväinen päivä ja meillä oli äidinkielen kaksoistunti. Olimme käsi kirjastossa missä saimme ohjatusti tutustua aikamme […]
  • Ihanan kiihottava pikkupoika Nenäni oli siloisenpehmeässä pyllynvaossa. Aleksi oli juuri pyllistänyt neitseellisen pyllynsä minulle ja nuuhkin sitä uteliaan kiinnostuneena. Silkinpehmeät pallit roikkuivat piukkoina […]
  • Nuorena poikana saunassa Tämä tapahtui 70-luvun alussa. Asuin maalaistalossa ja tilan töihin osallistuttiin jo pienestä pitäen. Kun olin tuolloin jo 15-vuotias, osallistuin tavan mukaan jo ”miesten töihin”. Oli […]
  • Harjoittelija saa pomolta pillua Olen ammattikoulussa tietotekniikan-linjalla ja eka vuosi on ehtinyt jo kevääseen. Minulla on edessä 6 viikon työharjoittelu eräässä atk-laitteita myyvässä firmassa joka myös tekee […]

Jätä kommentti